Näytetään tekstit, joissa on tunniste NASA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste NASA. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ison komeetan paluu ja perintö

Useat lähteet toistavat samaa päivämäärää: 15. ja 16. joulukuuta 2013 - mayojen kuukalenterin päivä 13.13.13.




Jotain on siis tapahtumassa ja meidän tulee olla varuillamme. Kohottakaamme katseemme avoimelle taivaalle, jos tämä on mahdollista, sillä edessämme on jotain ennenkuulumatonta.



Edessä on siis vaikeita ja selittämättömiä asioita, joita voin vain spekuloida. Huomisen jälkeen tiedämme paljon, paljon enemmän. Oma intuitioni sanoo, että muutos on tulossa ja jotain suurta on tapahtumassa. Yllä olevat videot tarjoavat jonkin verran lisätietoa eri taustoista mahdolliseen kosmiseen tapahtumaan. Totuudesta on vaikea puhua, mutta havainnot vaikuttavat pitävän paikkaansa.

Tulevaan täytyy suhtautua avoimesti ja ennakkoluulottomasti, muutoin tuhot ovat valtaisat. Itse kuvittelen, että tulemme tilanteeseen jossa ihmiset joutuvat ulos turvallisesta kuplakuvitelmastaan ja karuun, ihmeelliseen ja aitoon todellisuuteen.

Ihmiskunta valmistautuu avoimeen ensimmäiseen kontaktiin älyllisten elämänmuotojen kanssa

Tulevat kuukaudet sisältävät ennennäkemättömän inhimillisen tajunnan laajentumisen. Paljon tapahtuu suhteellisen lyhyessä ajassa. Moni "totuutena" pidetty uskomus paljastuu harkituksi valheeksi, mikä aiheuttaa väkivaltaista kuohuntaa ihmisten elämässä ja sielussa: mikä on totta ja kuka on meille näin ryöhkeästi valehdellut?

Eliitti ei luovuta taistelutta; moni kuolee vältellessään oikeuden kouraa

Tapahtumat alkavat lipua pois eliittien kontrolliverkostosta, tai oikeastaan illuusio eliitin totaalista kontrollista on katoamassa. Paavi on rikollinen, joka pyrkii vanhurskaalla olemuksellaan voittamaan massojen luottamuksen takaisin. Rikolliset täytyy tunnistaa ja pakottaa julkisen oikeuden eteen.

http://canauzzie.blogspot.fi/
http://www.ascensionwithearth.com/
http://2012portal.blogspot.it/
http://4bitnews.com/
http://exopolitics.blogs.com/exopolitics/
http://www.andromedacouncil.com/
http://www.corbettreport.com/
http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map/
http://www.suspicious0bservers.org/
http://www.drudgereport.com/
http://www.infowars.com/
http://www.brucegary.net/ISON/

https://www.youtube.com/user/NikolaTeslasGhost
https://www.youtube.com/user/atlanticobr
https://www.youtube.com/user/TolecfromDakote
https://www.youtube.com/user/secureteam10
https://www.youtube.com/user/endtimes23

perjantai 13. joulukuuta 2013

13.13.13 Pitkä päivä ja yö - Maapallo muuttuu

Käsittelen tässä yhtä Pole Shift tapahtuman tunnusmerkeistä, nimittäin maapallon akselin kiertämisen väliaikaista pysähtymistä. Kosmiset voimat salpaavat maankuoren paikalleen ennusteista riippuen 3-6 vuorokaudeksi, joiden aikana toinen puoli maapallosta on kohti aurinkoa ja toisella puolella vallitsee yö. Magneettisten voimien kohdistama rasitus synnyttää pysähdyksen aikana ja jälkeen ennenkuulumattomia ilmastollisia ja maaperän muutoksia: mannerlaatat vääntyvät ja liikehtivät äkillisesti, tuhoisia maanjäristyksiä, tulivuoren purkauksia.

Halting of Earth's rotation

Kuulostaa uskomattomalta. Osa maailmasta siis kohtaa pitkän, pohjoisilla alueilla kylmän yön ja toisaalla vallitsee pitkän päivä. Kuin hammasratasto maapallon akseli kierto hidastuu lähes seisahduksen ja kun kosmisten voimien ote kirpoaa vapautuu maapallon kierto ja akseli asettuu uuteen paikkaan.

Seuraava video kokoaa hyvin mahdollisia syitä tapahtumaan: ennustettuja muutoksia, tosielämän havaintoja ja ristiriitoja.


Lyhyesti: Ison komeetan magneettinen vuorovaikutus auringon kanssa on muokannut taivaankappaletta, varannut sen magneettisesti ja kun se saapuu muuttuneella reitillään sopivaan konjuktioon muitten aurinkokuntamme kappaleitten kanssa - käynnistyy Pole Shift.

Ennemmin tai myöhemmin

Itsenikin oli vaikea uskoa mahdollisuutta näin nopeasti saapuvasta kataklysmistä, mutta omissa laskemissakin olin kuluvan joulukuun tai ensi vuoden huhtikuun kannalla. Asetelma vaikuttaa siis mahdolliselta, kun tarkastelee kokonaiskuvaa. Oli tosin sattuman oikku, että satuin katsomaan kyseisin videon, joka toi esiin uusia näkökulmia.

Iron Maiden - When Two Worlds Collide

Varoitan siis tuhoisista yhteiskunnallisista seuraamuksista. Voitte vain kuvitella.




Ei hätää, pelkoa vailla kohti uutta uljas aikaa. We are not alone; we are all one.

http://rainbowphoenixcom.ipage.com/Archives/20131204Q1.pdf